Dec 27, 2015

THE LINE KOREATOWN

Los Angelesin laajalle levittäytyneen kaupunkirakenteen vuoksi on täällä lomaillessa tärkeä miettiä, missä päin kaupunkia majoittuu. Ruuhkassa voi nimittäin 20 kilometrin matkaan mennä helposti 1,5 tuntia. Ja kaupungin julkinen liikenne ei ole läheskään sillä tasolla laajuutensa puolesta, mitä me Euroopassa olemme suurkaupungeissa tottuneet näkemään.

LOS ANGELES

Los Angelesissa olen yöpynyt Sofitel Los Angeles -hotellissa West Hollywoodissa sekä Koreatownin The Line -hotellissa. Molempia voin suositella, mutta The Line yllätti moderniudellaan ja rennolla tunnelmallaan.

KOREATOWN

Koreatown sijaitsee Central LA:n ja Downtownin välissä, lähes kaupungin maantieteellisessä ytimessä. Täältä on lyhyt matka Downtownin lisäksi Hollywoodiin, Beverly Hillsiin sekä West Hollywoodiin. Koreatown on Los Angelesin suurkaupungin tiheimmiten asutettu alue. Alueella asuu 120 000 asukasta ja se toimii monien 24/7 avoinna olevien ravintoloiden ja baarien keskittymänä. Tarjolla on laaja kattaus korealaista BBQ:ta, mutta täältä löytyy myös monia muita ruokakulttuureja edustavia ravintoloita.

KOREATOWN

Suurin osa The Line -hotellin huoneluokista on saataville Hollywood Hills -näkymällä, jolloin auringon nousua ja -laskua pääsee ihastelemaan suoraan omasta vuoteesta.

THE LINE

THE LINE

Hotellissa toimii kaksi todella hyvää ravintolaa: POT ja Commissary. Ravintoloiden ruoka- ja juomatarjonnasta vastaa Roy Choi, joka tunnetaan yhtenä ruokarekkakulttuurin alulle panijoista. Commissary tarjoilee aamiaista, brunssia, lounasta ja illallista ja se toimii hotellin allasterassin yhteyteen rakennetussa kasvihuoneessa. POT taas tarjoilee korealais-amerikkalaista illallista hotellin katutasossa. Molemmat ravintolat ovat suosittuja myös paikallisten keskuudessa, joten pyötävaraus on paikallaan varsinkin viikonloppuisin.

COMMISSARY

COMMISSARY

COMMISSARY

POT

POT

Koreatownin muita suositeltavia ravintoloita ovat mm.:

Koreatown tarjoaa paikallisille kuten myös matkailijalle eloisaa tunnelmaa ja hyvään ruokaa. Ei huono yhdistelmä lainkaan!

xoxo
Hollywoodin ykkösakka